Palokunnan siirryttyä kaupungin alaisuuteen tuli kaupungin palokunnan miehistön vaatteiden hankintapaikaksi Valtion pukutehdas. Kaupunki hankki miehistölle sekä palvelus- että sammutusvaatteet. Palokunnan vaatteet vaihtuivat standardivaatteiksi, sillä puvut olivat kaikissa palokunnissa samanlaiset.
Sammutusvaatteet muuttuvat vuosien kuluessa enemmän suojaaviksi ja kuumuutta kestäviksi. Vaatteiden ominaisuuksissa alettiin kiinnittää huomiota tulipalossa toimimisen lisäksi esimerkiksi liikenneturvallisuuteen. Vaatteisiin ilmestyy turvallisuusominaisuuksia kuten heijastimet. Palomiesten sammutusvaatteiden väri on vuosien saatossa vaihdellut, on ollut niin oranssia sammutushaalaria kuin sinistäkin.
Palo- ja pelastuslaitoksien laajeneva tehtäväkenttä sekä tekninen kehitys vaatteiden ja suojainten osalta on tarkoittanut sitä, että palomiesten vaatetukseen kuuluu mitä erilaisimpia pukuja, suoja-asuja ja varusteita erilaisiin käyttötarkoituksiin. Palomiehillä on käytössä sammutuspukujen lisäksi esimerkiksi kylmältä, kemikaaleilta tai vaikkapa taudinaiheuttajilta suojaavia asuja.