Palaa kategorian listaukseen

Palokunta autoistuu

Palokunta autoineen Kansankeittiön pihalla keväällä 1954

Paloautot hevosten tilalle

Paloauto oli suuri innovaatio 1910-luvulla. Palopumppu toimi polttomoottorilla, mikä helpotti suuresti sammutusurakkaa, kun höyryruiskun paineita ei tarvinnut nostattaa tai pumpata käsin, mutta silti vesi oli nostettava palopostista. Ruisku tuli siis tuli paikalle nopeasti, mutta vesi ei. Vasta suurilla vesisäiliöllä varustetut paloautot ratkaisivat ensisammutuksen vedensaannin.

Paloautot eivät korvanneet hevosia välittömästi. Varsinkin talvisin huonokuntoisille ja auraamattomille teille oli turha lähteä sen ajan paloautoilla, vaan hevonen oli välttämätön. Hevosvetoinen höyryruisku oli lisäksi tärkeä osa sammutuskalustoa ja se poistettiinkin käytöstä vasta 1940-luvulla. Vuonna 1931 palokunnalla on kuitenkin enää kaksi hevosta ja lähempänä neljäkymmentä enää yksi. Sodan aikana hevosia oli taas väliaikaisesti enemmän käytössä, kun autot siirrettiin rintamalle.

Ensimmäinen paloauto

Palokunta maaliskuussa 1929 kun palokuntaan on saatu ensimmäinen auto, muu kalusto kulki hevosten vetämillä kärryillä ja talvisin myös reellä

Palokunnan ensimmäinen auto oli punainen A-mallin Ford. Auto oli pienimoottorinen 40 hevosvoimainen, kolmivaihteinen kulkuneuvo, johon mahtui kyytiin kuusi palomiestä. Autossa oli Varkauden omalla konepajalla valmistettu 350 litran vesisäiliö hiilihapporuiskulle sekä omalla moottorilla toimiva 50 kg:n painoinen Evinrude-ruisku letkuineen. Lisäksi autosta löytyi ensiapukalusto.

Auton hankkimisen myötä tehdaspalokunta tarvitsi lisää miehistöä, koska auton kuljettajia palokunnalla ei vielä ollut. Autokoulun käynyt mies löytyi vuokra-autonkuljettaja Eino Laitisesta, joka oli ollut A. Ahlström Oy:n palveluksessa aikaisemmin. Eino Laitinen toimi palokunnan autonkuljettajana vuoteen 1960 saakka.

Palokunnan kolme paloautoa ja ensimmäinen sairaankuljetusautokin Ahlströminkadulla tehtaitten edessä kevättalvella 1938. Ensimmäinen sairaankuljetusauto Varkauden tehtaan palokunnalle hankittiin myös 1938. Autossa oli mukana vain yksinkertaiset ensiapuvälineet paarien lisäksi.

Lisää kalustoa

Ensimmäisen paloauton jälkeen paloautoja ryhdyttiin hankkimaan kolmekymmentäluvulla nopealla aikataululla lisää. Toinen paloauto saatiin 1934 ja kolmas 1937. Kaikissa näissä autoissa oli auton moottorilla toimiva palopumppu ja kahdessa niissä vesisäiliötkin. Sodan aikana liitettiin vanha työauto palokunnan veden kuljetusautoksi, josta palokunta sai näin neljännen auton.

Täyskatettu paloauto palokuntaan saatiin 1.12.1947.

Paloasemalle, joka alun perin oli rakennettu väliaikaiseksi, tämä palokaluston hankkiminen aiheutti ruuhkan. Paloasemalla oli tilaa vain kolmelle autolle, joten tämän jälkeen autoja hankittaessa oli aina vanhin paloauto hävitettävä ja osa paloautoista täytyi säilyttää tehtaan autotallissa. Sota toi kuitenkin katkoksen palokunnan kaluston hankintaan, seuraavan paloauton palokunta sai vasta toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1947. Se paloauto oli rakennettu liittoutuneiden ylijäämävarastosta hankitulle Ford Sussex-alustalle. Auto oli ollut sodassa englantilaisilla joukoilla Saharassa käydyissä taisteluissa. Englantilaisen alkuperänsä vuoksi auton rattikin oli oikealla puolella.

A. Ahlström Oy:n ja Varkauden kauppalan tekemän sopimuksen mukaan kauppalan velvollisuus oli huolehtia palokaivoista, vedenottopaikoista ja palolaitureista. Vuonna 1951 kauppala osti kahden tuhannen litran vesisäiliöllä varustetun kiintopumpullisen Ford Thames-paloauton, koska Puurtilan kaupunginosa oli kaukana keskustasta eikä siellä ollut vesijohtoa. Myös palokunnan pääsy alueelle oli vaikeaa, joten paloauto nähtiin tarpeellisesti nopeuttamaan ensilähtöä. Puurtilan vapaapalokunnan perustaminen kuitenkin epäonnistui ja paloautosta tuli osa palokunnan kalustoa.

Museopaloauto

Museopaloauto on yhä ajokuntoinen auto, tässä auto perinteisiin pellavapaitoihin pukeutuneiden palomiesten kera vuonna 2014.

Vanhoista paloautoista on jäljellä museopaloautoksi siirretty vuoden 1937 Ford V-8 avoauto. Auto oli käytössä kesäkuusta 1937 alkaen, jolloin se ostettiin Tehtaan Palokunnan hyökkäysautoksi. Palokunnalla oli jo tuolloin ennestään kaksi varsinaista paloautoa. Auto toimi palokunnan ensilähdön hyökkäysautona 1950-luvun lopulle asti. Vielä senkin jälkeen auto oli palokuntakäytössä vuoteen 1967 asti, jolloin se siirtyi kaupungin omistukseen vakinaisen palokunnan siirtymisen myötä. Kaupungin palokunnan käytössä auto oli lähinnä huoltotehtävissä ja siirrettiinkin museopaloautoksi 1970. Auton varusteisiin kuului vetotikkaat, joilla ylsi noin 17-18 metrin korkeuteen ja pieni, kahdeksansadan litran vetoinen vesisäiliö. Auton osti palopäällikkö Emil Rif muistitiedon mukaan 75 000 markalla kokonaisuudessaan. Korityö sisältäen korin, kiintopumpun ja varsinaisen palokaluston maksoi noin 45 000 ja auton alusta 30 000 mk.