Palokunnan perustamisen jälkeen uuden palokunnan tarpeisiin hankittiin heti lisää sammutusvälineistöä tehtailla olleitten lisäksi. Heti palokunnan perustamisvuonna 1917 tehdas osti palokunnan käyttöön hiilihapporuiskun, käsivoimaruiskun sekä kalustovaunun. Tehtaan hevoset vetivät kaluston palopaikalle vaunuilla. Varkauden Tehtaan Palokunnalle hankittiin ensimmäinen paloauto vuonna 1929. Siihen asti palokunta oli hevosvetoinen.
Tehtaan hevoset toimivat myös palokunnan hevosina. Palokunnalla oli viisi hevosta, joista neljä oli tehtailla töissä päivisin ja yksi hälytyksen varalta paloaseman tallissa. Yöllä ja pyhäpäivinä kaikki hevoset olivat aseman tallissa, jolloin hälytykseen lähtö oli nopeaa. Varkauden pitkäaikaisen palomestarin Emil Rifin mukaan hälytyksiin lähdettiin hevosen kanssa jopa kolmessa minuutissa hälytyksen saamisesta, vaikka hevonen piti ottaa pilttuusta ja valjastaa kärryjen tai talvella reen eteen.
Palopäällikkönä toiminut Emil Rif kertoo palokunnan 30-vuotisjuhlia varten kirjoittamissaan "muistelmissa" hevosaikakaudesta seuraavaa:
”Tuolta palokaluston hevoskuljetuskaudelta on jäänyt mieleen monia yksityistapauksia, jotka kuvaavat sen aikaista suurta innostusta palokunta-asiaan ja tämä innostus ei ollut ainoastaan miehille ominaista vaan se tarttui hevosiinkin. Paloaseman yhteydessä olevassa tallissa pidettiin aina samat hevoset, jotta ne tottuisivat palokalustokärreihin ja ne tottuivat myös hyvin, niinpä hevosten valjastus tallissa otettuna ei kestänytkään nopeimmissa tapauksissa puolta minuuttia enempää. Kun paloaseman hevosista oli osa päivän aikaa työssä, oli ajomiehillä määräys hälytyksen kuultua ajaa heti paloasemalle, nyt sattui tapauksia, että kun palopilli soi, niin hevonen lähti laukkaamaan paloasemalle eikä mies kerennyt mukaan vaan hevonen tuli yksin. Yksi iso Roima –niminen ruuna, jota käytettiin höyryruiskun kuljetuksessa kiintyi niin tuohon ruiskuunsa, että muun kaluston eteen sitä oli melko mahdoton saada valjaisiin ja jos se sattui pääsemään tallista irti, niin se kävellä koputteli omi aikojaan höyryruiskun eteen. Onpa tuolta hevoskaudelta jäänyt sellainenkin tapaus mieleeni, että eräänä yönä hälytyksen sattuessa jouduin ensimmäisenä paloasemalle, siellä oli jo tynnyriruiskun edessä hevonen valjaissa ja puolipukimissa oleva nainen ojentaa minulle ohjakset ja sanoo railakkaalla äänellä, että selvä on. Selityksenä tuohon mainitsen, että paloaseman yläkerrassa asui silloin palokuntaan kuuluva perhe, jossa rouva toimi paloaseman tallimiehenä, ollen siten tottunut hevosten käsittelyyn.” Emil Rif 1947.
