Palaa kategorian listaukseen

Urheilu

Palokunnan palloilijat eli Kukkopojat

Palokunnan Urheilijat

Palokunnan voimistelijat

Palokunnan urheilutoiminta oli aluksi huvitoimikunnan alaista, mutta nousi myöhemmin muun huvitoiminnan varjosta tärkeimmäksi palokunnan sivutoiminnaksi.

Oma urheiluseura perustettiin 16.1.1929 palokunnan vuosikokouksen päätöksellä. Seuran nimeksi tuli Palokunnan Urheilijat, ja seurassa harrastettiin voimistelua, yleisurheilua sekä palloilua. Seuran jäseneksi pääsi vain palokunnan jäsenet ja heidän piti sitoutua osallistumaan vuodessa vähintään kymmeneen palopäällikön määräämään paloharjoitukseen.

Palokunnan voimistelujoukkue 1924. Palokunnan alkuvuosikymmenenä palokunnassa toimi voimistelujoukkue, joka piti näytöksiä palokunnan juhlissa. Joukkue osallistui kerran myös yleisiin voimistelu ja urheilujuhliin Helsingissä.

Innokkainta urheilun harrastus oli varhaisessa vaiheessa, tehtaan eri osastojen välillä järjestettiin otteluita sekä naapurikuntien palokuntien välillä. Varkautelaiset menestyivät esimerkiksi hiihtokilpailuissa. Erityisesti palokunnan piirissä pelattiin aluksi jalkapalloa ja jääpalloa. Juoksukilpailuja järjestettiin useiden eri palokuntien välillä, samoin myöhemmin pilkkikilpailuja.

Jalkapallojoukkue palkintoineen vuonna 1925

Palomiehet ja poliisit lähdössä kilpailemaan hiihtoladulle.

Urheilutoimintaa

Warkauden Pallo 35:n perustamisen jälkeen vuonna 1935 alkoi palokunnan urheilutoiminta laantua, kun innokkaimmat osallistujat siirtyivät urheiluseuran riveihin. Palokunnan urheiluseura toimi kuitenkin palokunnan urheiluosastona aina vuoteen 1945, jolloin urheilu- ja huvitoimikunnat yhdistettiin. Vuonna 1957 toimikuntien tilalle perustettiin virkistystoimikunta, joka sisälsi urheilutoimintaakin pienissä määrin.

Virallinen urheilutoiminta tyrehtyi, mutta koko toiminta ei lakannut, vaan palomiesten yhteiset liikuntaharrastukset ja vapaa-ajan vietto on säilynyt nykypäiviin saakka. Palotoimen kunnallistamisen jälkeenkin on palokunnan joukkueet osallistuneet puulaakisarjoihin sekä valtakunnan tason kilpailuihin. Palomiesten SM-kisojen mestaruuksia on Varkauteen tullut mm. lentopallossa, hiihdossa ja painonnostossa. Varkautelaiset palomiehet ovat osallistuneet myös palomiesten MM-kisoihin.

Tehdassuojelun ja tehdaspalokunnan välillä pelattiin hyvin suosittuja kaukalopallo-otteluja, ottelu vuodelta 1996