Palokunnan piirissä järjestettiin erilaisia
tapahtumia ja kilpailuja.
Aluksi kilpailut olivat leikkimielistä kilpailua ja huvittelua erilaisten
lajien parissa
kuten köydenveto, mutta
kehittyivät jo 1920-luvun alussa todellisiksi ammattitaitoa mittaaviksi ja
kehittäviksi kilpailuiksi, joihin harjoiteltiin tosissaan. Kilpailuissa
testattiin niin palomiesten käytännön taitoja ja sammutusvälineiden käsittelyä
kuin myös tietoja. Kalustokilpailuja
järjestettiin monesti naapuripalokuntien kesken, varsinkin Pieksämäen kanssa
Koska kilpailutoiminta kehittyi ammattitaitoja testaavaan ja kehittävään muotoon, alettiin kaivata myös urheilutoimintaa ja niin palokuntaan perustettiin erikseen myös oma urheiluseura.