Emil Rif eli Palo-Eemeli tuli Varkauden tehtaiden palvelukseen 2.3.1917. Rif oli syntynyt 12.5.1888 ja toimi Kotkan vakinaisessa palokunnassa 1.3.1907-1.31917. Pääammatiltaan hän oli A. Ahlström Oy:n talousosaston päällikkö, jonka sivutoimena oli palomestarin toimi. Sivutoimisena palopäällikkönä Rif toimi vuoteen 1946, jolloin työ muutettiin päätoimiseksi. Aluepalopäälliköksi Rif määrättiin 18.2.1942. Aluepalopäällikön alaisuudessa oli Varkauden ja Leppävirran palokunnat. Emil Rif jäi eläkkeelle 1948 täytettyään 60 vuotta. Rif kuoli 2.1.1970.
Rif järjesti palomiehille harjoitusten lisäksi muutakin toimintaa, kuten liikunta- ja kalustokilpailuja. Näistä tuli myöhemmin urheilu- ja kilpailumuoto miehistön kesken. Rif oli myös innokas järjestämään vapaa-ajan toimintaa kuten retkiä ja osallistui myös itse niihin. Rifin aikana ja johdolla tehtiin palokunnassa kesä-, kevät- ja syysretkiä naapurikuntiin jalkapatikalla tai laivalla.